Kun äiti sairastuu – synnytysmasennukseen tarvitaan hoitoa ja tukea

Hoitamattomalla synnytysmasennuksella voi olla vakavia seurauksia sekä äidille että vauvalle, ja siitä kärsii koko perhe. Vertaistuella on suuri merkitys toipumisessa, mutta hoitoon tarvitaan terveydenhuoltoa.

Joka viides synnyttänyt äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja 28 prosenttia odottajista saa ainakin yhden masennusoireen raskausaikanaan. Kaikki odottavat ja synnyttäneet eivät siis sairastu, mutta varsin yleisestä ilmiöstä on kyse. 

– Kuka tahansa äiti voi sairastua eikä äiti voi välttämättä vaikuttaa tähän mitenkään. Raskauden aikainen ja synnytyksen jälkeinen masennus liittyvät vahvasti hormoneihin ja aivokemiaan. Raskauden aikana hormonitasot ovat moninkertaiset, mikä voi laukaista masennusoireet, ja synnytyksen jälkeen nämä hormonitasot tulevat alas. Nopea muutos yhdistettynä imetyshormoneihin ja vauvan kanssa valvomiseen voivat aiheuttaa sairastumisen, kertoo Laura Piirainen, Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n toiminnanjohtaja. 

Sairastuminen ei katso taustaa 

Toukokuun ensimmäisellä viikolla vietetään maailmanlaajuista äitien mielenterveysviikkoa, joka huipentuu monessa maassa, myös Suomessa, äitienpäivään. Viikon tarkoituksena on kohdistaa huomio erityisesti äitien mielenterveyteen odotusaikana ja synnytyksen jälkeen sekä pyrkiä poistamaan mielenterveyshaasteisiin liittyvää stigmaa. 

Kuka tahansa äiti voi sairastua: äidin sosioekonomiset taustatekijät tai perhetilanne eivät vaikuta sairastumisalttiuteen. Toisaalta voi olla myös sairastumatta, vaikka taustalla olisi aiempi synnytyksen jälkeinen masennus, mikäli äidillä on riittävästi tukiverkkoja ja mahdollisuuksia lepoon. Jos sairaus kuitenkin osuu kohdalle, se ei hellitä pelkällä levolla. Oikea-aikaisella hoidolla siitä voi sen sijaan toipua täysin. 

Omasta jaksamisesta puhuminen on vaikeaa 

Tutkimusten mukaan pienten lasten vanhempien on vaikeinta puhua omasta jaksamisestaan, mukaan lukien mielenterveydestään, kenellekään ulkopuoliselle tai edes neuvolan ammattilaisille. Piiraisen mukaan kyse on mahdottomasta yhtälöstä: Kun neuvolapalveluista säästetään ja ammattilaisen apu on entistä vaikeammin saatavilla, sitä pitäisi jaksaa etsiä ja pyytää juuri silloin, kun voimat ovat muutenkin täysin lopussa. 

Ilman ammatillista apua tilanne herkästi pahenee. Tilastojen mukaan Suomessa, kuten muissakin länsimaissa, vuoden sisällä synnytyksestä synnyttäneiden äitien yleisin yksittäinen kuolinsyy on itsemurha. Samaan aikaan Suomen äitien synnytyskuolleisuus on mittaushistorian pienin. Synnytyksen jälkeen huomio kuitenkin kiinnittyy usein vauvaan, ja äidin henkinen hätä jää huomiotta, etenkin jos äiti ei sitä itse tuo esiin. 

Järjestöt äitien tukena 

Hoitamaton synnytyksen jälkeinen masennus voi johtaa pitkittyneeseen masennukseen tai jopa lapsivuodepsykoosiin. Se altistaa myös monille rinnakkaisongelmille: äidin paluu työelämään tai opintoihin vaikeutuu, mahdolliset neuropsykiatrisen poikkeavuuden piirteet korostuvat ja voivat hankaloittaa arkea, ja kyky pitää huolta itsestä, vauvasta ja kodista heikkenee, mikä voi vaikuttaa heikentävästi esimerkiksi vauvan varhaiseen ravitsemukseen. 

Suomessa raskaus- ja vauva-ajan mielenterveyttä tukevat ja edistävät muun muassa Suomen Perinataalimielenterveys ry ja Äimä ry. 

Äimä ry on äitien perustama valtakunnallinen vertaistukijärjestö, jonka työ keskittyy synnytyksen jälkeiseen ahdistukseen ja masennukseen sekä vauva-ajan psykooseihin. Äimä tarjoaa tietoa, keskusteluapua ja vertaistukea. Vertaistukea antavat koulutetut vapaaehtoiset, itse sairauden kohdanneet vertaistukijat.

– Vertaistuki ei kuitenkaan korvaa lääketieteellistä tilanteen arvioimista, Piirainen muistuttaa. 

Kysy äidiltä: Mitä kuuluu? 

Perheen lähipiirillä ja laajemmin koko yhteisöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, ettei tilanne eskaloidu. Jos joku äidin lähipiirissä – oma vanhempi, sisarus, ystävä, naapuri, marttakaveri – huomaisi tilanteen varhain, raskauden tai pienen vauvan ihastelun ohessa myös kysyisi äidin voinnista, se voisi johtaa kipeästi kaivattuun arjen apuun tai saada äidin etsimään hoitopolkuja läheisen henkilön tukemana.

– Tärkeintä on kysyä: ’Miten sinä voit?’ Ja antaa äidille tilaa vastata kysymykseen omalta kannaltaan, ei vauvan. Toisinaan voi kysyä uudestaan, jos epäilee, että äidin tilanne on heikkenemässä, Piirainen ohjeistaa. 

Erityisesti näin äitienpäivän alla olisi toivottavaa, että puhetta äitien jaksamisesta ja mielenterveydestä normalisoitaisiin. Piirainen huomauttaa, että pienen vauvan äitiä harvoin paheksutaan tai tuomitaan, jos hän saa flunssan.

– Miksi siis yhä tänä päivänä saatetaan syyllistää, jos äiti tarvitsee apua mielenterveyteensä? Piirainen kysyy.

Kukaan meistä ei ole rikkoutumaton – kenties kaikista vähiten juuri uutta elämää luonut ihminen.