Kuvat: Eija Kiiskinen
Marttailua kolmella saarella – Säynätsalon Martat ovat osa saarten elämää

Säynätsalon Martat täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Juhlavuoden vietto alkaa jo tämän syksyn kekrijuhlista. Yhdistys toimii kolmella Päijänteen saarella, viidentoista kilometrin päässä Jyväskylästä etelään. Maisemat ovat Päijänteen rannalla huikaisevat kaikkina vuodenaikoina.
Saaret liittää toisiinsa kaksi pengersiltaa ja yksi riippusilta, joka komeilee pääsaaren eli Säynätsalon saaren ja Lehtisaaren välissä. Kun sillan neljästä vaijerista katkesi yksi, silta jouduttiin remontoimaan parisen vuotta sitten.
Siltaremontti opetti saarelaisille lisää yhteistyötaitoja ja kärsivällisyyttä, kun sillalla sai liikkua vain pikkuautolla, kolme autoa kerrallaan, mateluvauhtia yhdellä kaistalla. Jalankulku sillalla oli kielletty, koska ylärakenteista saattaisi tipahtaa osia kävelijöiden päälle.
Lue myös: Osaran Martat virkkasivat keinutuolin ja pyörän – jämälangoista syntyi nähtävyys
Kun kaikilla ei ole autoa ja roska-autotkaan eivät sillan yli päässeet, monet joutuivat kulkemaan saareltaan peukalokyydillä pääsaarelle esimerkiksi kauppaan, linja-autolle ja roskikselle.
Kukaan ei jäänyt roskapusseineen eikä ostoksineen tien varteen, aina joku otti kyytiin. Martoille kimppakyydit olivat ennestään tuttuja. Siltarikon kesto toki kirvoitti vilkasta keskustelua, remontti valmistui vasta muutama kuukausi sitten.
Saarilla asuu kolmisen tuhatta ihmistä. Palvelut ovat viime vuosien aikana vaihtuneet siten, että jäljelle ovat jääneet peruspalvelut kuten kauppa, alakoulut ja kirkko, mutta peruspalvelujen rinnalle on tullut uutta kuten antikvariaatti, taulukehystämö ja taidenäyttelyitä ja musiikkivierailijoita järjestävä baari. Martat olivat baarin avajaisissa ensimmäisinä onnittelijoina.
Lue myös: Marttaillessa utelias mieli riittää
Kylän matkailunähtävyyksiä ovat saariluonnon lisäksi Alvar Aallon suunnittelemat kunnantalo ja Muuratsalon koetalo, jotka juuri liitettiin Unescon maailmanperintökohteiksi.

Martat toimivat hyvin ilman omia tiloja
Martat kokoontuvat Säynätsalo Seuran vuokraamissa tiloissa, Vanerilassa. Vanerila on entisen tehtaan museo, aikanaan se oli tehtaan paloasema. Perinteisestä kylämuseosta se poikkeaa kävijämäärältään; yhdistykset ja seurat käyttävät tiloja vilkkaasti.
Toinen tärkeä kokoontumispaikka on kirjasto, joka sijaitsee Aallon suunnittelemassa Säynätsalon kunnantalossa. Martat käyttävät myös seurakuntasalia silloin, kun järjestetään suurehkoa tilaa vaativaa tapahtumaa. Korvaukseksi martat tarjoilevat etukäteen sovituissa seurakunnan tilaisuuksissa.
Vanerilan vuokra korvataan pitämällä hyvä järjestys tiloissa vuoden ympäri ja suursiivous kerran vuodessa.

Avoimia tilaisuuksia kaikille
Suurin osa tilaisuuksista on tarkoitettu kaikille. Yhteistilaisuuksista lisääntyy tieto toiminnasta ja tulee yleensä uusi jäsen, joskus kaksikin.
Tilaisuuksia on pidetty mm. varautumisesta, luukadosta, vaatteiden tuunaamisesta, edunvalvonnasta, sienien ja lintujen tunnistamisesta ja haittakasveista.
Toissa kesänä olimme kirjapiirin yhteisretkellä Keljonkankaan Marttojen ja muiden lukuihmisten kanssa Ruovedellä, Vinhan kirjakaupassa. Kirjakaupalla on joka kesä monipäiväinen suurtapahtuma, kirjailijatapaaminen.
Itse kirjapiirin vetäjänä istuin eturivissä kuuntelemassa, kun jonkun puhelin alkoi piristä kovaäänisesti ja itsekin katselin paheksuvasti ympärilleni, puhujatkin hiljenivät. Sinnikäs soitto jatkui, kunnes vihdoin ymmärsin, että omasta repustanihan se kuului. Onneksi olin muistanut korostaa linja-auton kovaäänisessä, että puhelimet kannattaa sulkea kokonaan.

Varainhankintaa vain toiminnan tukemiseksi
Marttojen varainhankinta perustuu muutamaan säännölliseen tapahtumaan vuoden aikana. Tärkein tapahtuma on Säykki-päivät elokuun toisena viikonloppuna. Silloin martat leipovat Herkkukahvilaan suolaisia ja makeita tarjottavia, herkkuja voi ostaa myös mukaan. Myytävänä on lisäksi arpoja, kirjojen vaihtotorilla voi etsiskellä luettavaa ja mikä parasta; tapahtumassa tapaa kesälomailevia entisiä säykkiläisiä.
Vuoden mittaan kertyy varoja lisää tarjoiluista nimiäisissä, kastejuhlissa, syntymäpäivillä ja hautajaisissa.

Hauskaa marttailua ja mukavia ystävyyksiä
Martta-jäsenyyteen ei ole osaamisvaatimuksia, tekemällä oppii. Uudet tuttavuudet ja yhteinen tekeminen ovat tärkeitä erityisesti uusille saarelaisille.
Säynätsalon Marttojen kirjapiirissä keskustellaan kerran kuussa yhdessä valitusta kirjasta. Elokuun ryhmässä vierailevat kustannustoimittaja ja kääntäjä, jotka kertovat ensin työstään ja sitten lukijat voivat kysellä lisää.
Voimaryhmä kokoontuu torstaisin Kuntotalolla puheenjohtaja Päivi Raittilan vetämänä. Ryhmän tavoite on lihaskunnon lisääminen ja rennossa seurassa yleiskunnon kohotus.
Käsityökahvila kerääntyy Vanerilaan kerran kuussa. Käsityöläiset virkistävät kielenkantojaan ensin kahvilla, sitten käsityöt esille ja kuulumiset vaihtoon.
WhatsAppissa olevaan talkoopiiriin ilmoittaudutaan tapahtumiin töihin tai sieltä voi hakea kaveria sieni- ja marjareissuille, miksei lenkillekin.
Saaristoluonnon säilyttämiseen ja siistimiseen martat osallistuvat yhdessä Jyväskylän kaupungin työntekijöiden kanssa. Viime keväänä oli erityiskohde haittakasvien poisto.
Säynätsalon Martat
- perustettu 1947
- jäseniä 40
- puheenjohtaja vuodesta 2025 Päivi Raittila
- hallituksessa kuusi jäsentä ja puheenjohtaja
- toimii kolmella saarella Säynätsalossa, Jyväskylässä
- tilaisuudet avoimia kaikille
- säännöllisiä ryhmiä/tapahtumia: voimaryhmä, kirjapiiri, käsityökahvila, sieninäyttely ja -neuvonta, varainhankinta Säykki-päivillä, puurokuu ja piirin ruokakurssi, teatteri- tai muu kulttuuritapahtuma ajan hengessä
- tärkeät kontaktit: yhteistyö muiden marttayhdistysten kanssa ja paikkakunnan järjestöt
- tärkeät ajatukset: marttailu on elämäntapa, tekemällä oppii, toimi(i) nykyajassa
- luontoteemat: keväiset luontoretket, lähiympäristön hoito ja siivoustalkoot
- vuonna 2025 talkootunteja 1571, tapahtumaosallistujia 573
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Marttaillessa utelias mieli riittää