100-vuotias martta Elsa Mäkelä: koti kantaa yhteiskuntaa

Toukokuussa 100 vuotta täyttänyt Elsa Mäkelä on ollut mukana martoissa yhdeksättä vuosikymmentä. Rajakarjalan lapsuudesta, sodan varjoista ja evakon tieltä kasvoi nainen, jolle koti ei ole koskaan tarkoittanut vain seiniä ja kattoa. Kun elämä muuttuu yhdessä hetkessä kokonaan, tarvitaan turvaa, taitoja, neuvokkuutta ja lähimmäisenrakkautta.

Elsan lapsuusmaisemat jäivät Hyrsylän mutkaan Rajakarjalaan. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939, alueen ihmisiä ei ehditty evakuoida. Talvisodan syttyessä monet perheet jäivät rajan taakse Neuvostoliiton valtaan sodan keskelle ja epävarmuuteen. Elsan perhe vietti tämän ajan internointileirillä.

Talvisodan häviön jälkeen alkoi ensimmäinen evakkomatka Suomen puolelle. Voittoisalta vaikuttaneen jatkosodan aikana karjalaisille avautui vielä mahdollisuus palata vanhoille kotiseuduilleen. Elsan koti ei ollut kärsinyt suuria vaurioita, vaikka pellolla näkyi sodan jälkiä. Venäläisten kaatuneet haudattiin kunnioituksella.

Ilo jäi lyhyeksi. Sodan lopputulos ja toinen evakkomatka veivät lopullisesti pois niiltä mailta, joihin lapsuus ja koti olivat kiinnittyneet.

Marttatyöhön kodin mallista

Elsan äiti toimi martoissa, joten hän kasvoi marttatyöhön kodin mallin kautta. Elsa halusi jo kahdeksanvuotiaana äitinsä avuksi, ja pienelle Elsalle löytyi oma tärkeä tehtävä.

– Minä vein tiedotteita, kun muunlaisia keinoja ei silloin ollut, Elsa muistelee.

Sodan jälkeen Elsa päätyi Kannukseen, jonne hän avioitui ja sai kaksi lasta. Hän liittyi Kannuksen Marttoihin, toimi puheenjohtajana ja sittemmin ikimarttana ja kunniapuheenjohtajana.

Elsa vaikuttajana

Ennen Kannusta Elsa oli toiminut Lieksassa lastenkodin johtajana. Siksi oli luontevaa, että hän oli 1970-luvulla mukana käynnistämässä lasten päivähoitoa Kannuksessa. Tehtävä ei ollut helppo.

Kun miehet epäilivät päivähoidon tarpeellisuutta, Elsa näki lapsiperheiden arjen ja vei asiaa eteenpäin. Hän ei vain osallistunut yhteisön elämään, vaan muutti sitä. Hän toimi vuosia myös päiväkodin johtajana sekä pitkään sosiaalilautakunnan jäsenenä.

Naiset ovat Elsan iloksi uskaltaneet tulla enemmän esille ja saaneet yllykkeitä yhteiskunnallisiin asioihin. Asioissa ei jäädä sivuun, vaan tartutaan toimeen.

Elsaa tässä lienevät auttaneet äidin ohjeet: ”Menkää tapoihin, älkää tapoihinne.” Mielipiteitä on sekä vietävä että vastaanotettava.

Kodin hiljainen työ näkyväksi

Elsan kertomuksissa toistuu se, että martat tekivät paljon tärkeää työtä, jonka merkitystä ei aina tunnistettu. Martat eivät vain keittäneet ja siivonneet, vaan opettivat selviytymistä.

Koti on yhteiskunnan pääjuuri. Kun koti saa ravintoa, turvaa ja taitoa, myös lapset, perheet ja koko yhteiskunta voivat paremmin.

He antoivat arjen helpottamiselle, taidoille ja neuvokkuudelle niille kuuluvan arvon sekä harjoittivat arjen kannattelua ja sivistystyötä. Kodin hiljainen työ piti perheitä, kyliä ja vaikeina aikoina koko Suomea pystyssä.

– Koti on yhteiskunnan pääjuuri. Kun koti saa ravintoa, turvaa ja taitoa, myös lapset, perheet ja koko yhteiskunta voivat paremmin, Elsa tiivistää.

Elsalle lasten ja nuorten auttaminen on ollut sydämenasia. Nuorille perheille tarvitaan edelleen samaa, mitä martat ovat aina antaneet: ruoanlaiton, kodinhoidon, leipomisen, vaatehuollon, talouden ja taloudenhoidon taitoja.

Nuukuus on viisautta

Marttatyön tärkeimmäksi taidoksi Elsa nostaa nuukuuden ja nauraa heleästi.

– Karjalaisuus on sitä, että nyhtää tyhjästäkin voikukan juuret käyttöön. Muualla Suomessa sanottiin, etteivät lehmätkään syö herkkutatteja, mutta mehän löysimme tätä parasta herkkua peltojen reunoilta, Elsa nauraa.

Nuukuus ei Elsalle tarkoita kitsautta, vaan viisautta. Tähteitä ei jätetä, ja vanhasta voi syntyä uutta. Nuukuutta voi katsoa monesta näkökulmasta.

– Kouluilta lähtee paljon ruokaa jätteisiin, vaikka kouluruoka on monelle päivän ainoa ateria. Sen pitäisi myös olla sellaista, josta tykätään. Pelkillä vihanneksilla ei elä, Elsa jatkaa.

Säästäväisyys on hänen mielestään ajankohtaista myös nykyihmiselle.

– Nykyihmisiä kasvatetaan turhuuteen, vaikka me emme tarvitse kaikkea, Elsa pahoittelee.

Työtä, puhetta ja iloa

Martoista on kasvanut luottamusverkosto, jonka osaamiseen turvaudutaan monessa arjen kysymyksessä. Kun kysyn, mikä martoille on tyypillisintä – puheensorina, nauru vai astioiden kilinä – Elsa vastaa työn olleen kaikkea tätä.

– Puhehalu oli kova, eivätkä asiat selviä, jollei puhuta, Elsa muistelee.

Oman hyvän arkensa Elsa kokee rakentuvan siitä, että aamulla saa nukkua unensa loppuun.

– Sitten tulevat askareet, joita ei tehdä väkisin, vaan ne kuuluvat päivään, Elsa sanoo.

– Yksin ei saa kalkkeutua kotiin, vaan työt, harrastukset ja monipuolinen maailman menoon osallistuminen ovat tärkeitä. Korona-aikana liian moni jäi yksin, Elsa korostaa.

Eino Leinon sanat muodostavat 100-vuotiaalle rakkaan elämänohjeen:

”Pannen päivät päälletyksin,
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.”

Elsalle paremmat ovat niitä, jotka kantavat. Sadassa vuodessa tärkeimmäksi jää myös lähimmäinen.