Kuka kannattelee vauvaperheitä, kun turvaverkot heikkenevät?

Teksti: Taru Karonen

Kuvat: Kerttu Malinen

Moni on kuullut sanottavan, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Monella tapaa niin onkin: Suomen imeväiskuolleisuus on maailman alhaisimpia, kiitos muun muassa yli sata vuotta sitten käynnistetyn neuvolatoiminnan.

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella äitiyspakkauksella on ollut roolinsa Suomessa syntyneiden ensimmäisen elinvuoden turvaamisessa. Sotien jälkeen lainsäädäntöön tullut lapsilisä puolestaan oli ensimmäinen universaali tuki, jolla pyrittiin vastaamaan voimakkaan syntyvyyden kasvun haasteisiin. 

Suomessa on tehty siis onnistunutta perhepolitiikkaa: kun lapsilisä otettiin käyttöön lähes 80 vuotta sitten, siitä oltiin eduskunnassa jopa niin yksimielisiä, että siitä ei tarvinnut edes äänestää. 

Harva tietää tai muistaa, että järjestöilläkin on ollut merkittävä rooli monessa perhepoliittisessa käännekohdassa: esimerkiksi neuvolatoiminta ja äitiyspakkauksen edeltäjä kiertokori saivat alkunsa Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnasta. 

Vauvaperheiden turva heikkenee 

Vauvojen ja vauvaperheiden parissa työskennellessäni olen ottanut aika itsestäänselvyytenä, että kohderyhmä herättää auttamishalua ja sille on helppo saada huomiota. Moni muukin lasten asioiden parissa työskentelevä on ehkä kokenut, että lasten edun ajaminen kohtaa vastustusta yleensä paljon vähemmän kuin monen muun haavoittuvan kohderyhmän. 

Viime vuosina on kuitenkin valitettavasti tapahtunut käänne huonompaan suuntaan. Monet sosiaaliturvan heikennykset ja valtiontalouden elvytystoimet ovat kohdistuneet myös lapsiperheisiin, ja jopa lapsilisän poistoa on esitetty yhtenä mahdollisena säästökeinona. Myös lasten parissa työskentelevien, matalan kynnyksen tukea tarjoavien järjestöjen toimintaedellytyksiä romutetaan. 

Tuulisina aikoina turvaa yhteisöstä 

Vaikka Suomessa syntyi vuonna 2025 lähes viisi prosenttia enemmän lapsia kuin edellisenä vuonna, syntyvyys on tätä ennen ollut pitkään laskussa. Tiedetään myös, että vanhemmaksi tulemisen keski-ikä on noussut.

Lapsen hankkimista harkitsevien tulevaisuuden uskoa on koeteltu, kun sosiaaliturvan muutokset, kasvava työttömyys ja elinkustannusten nousu on ajanut lapsiperheitä ahdinkoon. Yli 137 000 lasta elää pienituloisessa perheessä: viimeksi samanlaisia lukemia nähtiin noin 15 vuotta sitten. Syntyvyyden kehityssuunta on tietenkin monen asian summa, ja yksilötasolla jokaisella on omat syynsä hankkia tai olla hankkimatta lapsia. 

Kun yhteiskunnan rakenteet eivät rohkaise toteuttamaan lapsihaaveita, tukea on haettava lähempää: omasta perheestä, ystävistä ja vertaisista. Vierelle tarvitaan sylejä ja käsipareja, jotka kannattelevat, kun kannattelua tarvitaan. Epävarmoina aikoina yhteisöjen merkitys kasvaa. Se ei poista yhteiskunnan vastuuta, mutta auttaa vaikeimpien aikojen yli. Jokainen meistä voi kurkottaa oman lähipiirin ulkopuolelle ja ottaa mukaan jonkun, joka tarvitsee kannattelua. Jokainen voi valita välittävänsä.

Teksti: Taru Karonen

Kuvat: Kerttu Malinen